Joulukuun 2020 Kinestetiikka-lehdessä (3/2020) on laajasti artikkeleita rajoittamisesta. Lähihoitaja, kinestetiikkakouluttaja Anna Ylimäki, joka työskentelee ikäihmisten yksikössä, pohtii omassa kirjoituksessaan asetammeko rajoitteita tarpeettomasti. Anna muistuttaa, että jokainen rajoittamispäätös on ihmisen itsemääräämisoikeuteen kajoamista. Hän toivoo, että asia herättäisi laajemminkin keskustelua.
Annan mietteitä:
Nyt tämän ikävän koronatilanteen vuoksi liikkuminen on ollut rajoitettua, ja olenkin ehtinyt miettiä paljon rajoitteiden käyttöä ihmisten arjessa.
Tunnistan arjestani tilanteita, joissa muistisairas ikääntynyt ihminen on levoton, ja siksi hänen turvallisuutensa lisäämistä aletaan miettiä. Usein vielä tänä päivänä itsenäistä, omatoimista liikkumista aletaan rajoittaa haaravyöllä tuolissa, hygieniahaalareilla, sängyn laitojen nostamisella ylös, magneettivöissä pitämällä tai raajojen sitomisella ajattelematta välttämättä perimmäistä syytä levottomuudelle.
Lääkäriltä pitää pyytää lupa kaikissa omatoimista liikkumista rajoittavissa toimissa. Niiden on todellakin oltava tilapäisiä, määräaikaisia lupia, joiden tarvetta tulee tarkastella säännöllisesti. Rajoitteet tulee purkaa, kun tilanne ei enää vaadi radikaaleja ratkaisuja turvallisuuden lisäämiseksi. Vaikka rajoitteita olisikin käytössä, on meidän jokaisen tehtävänä huolehtia, että ihminen saa liikkua oman tarpeensa mukaan auttavan henkilön turvatessa.
Meidän avustajien tulee aina muistaa, että jokainen päätös, jonka teemme asiakkaan puolesta, on itsemääräämisoikeuteen kajoamista.
Kaikilla meillä on oikeus omanlaiseen arkeen ja elämään diagnooseista huolimatta. Huomaan joskus työssäni fyysisten rajoitteiden lisäksi rajoittamista sosiaalisiin tilanteisiin. Meidän pitää saada liikkua ja osallistua sosiaalisiin tapahtumiin, vaikka emme toisten mielestä osaisikaan käyttäytyä tiettyjen normien mukaisesti.
Liike on lääkettä ja auttaa pitämään mielen ja kehon hyvässä kunnossa. Oma näkökulmani on, että – jos rajoittaminen on todella tarpeellista – meidän tulee rajoittaessakin toimia kunnioittavasti.
On syytä myös käyttää aikaa sen miettimiseen, kuinka pitkään ihmisen omaa liikkumista on ylipäätään tarpeen rajoittaa, missä tilanteessa rajoitetaan ja voisiko meillä olla muita vaihtoehtoisia keinoja käytettävissä, jos vain päästäisimme mielikuvituksemme ja ajatuksemme valloilleen.
Kinestetiikan perusajatuksen kautta löydämme todella hyviä ja laadukkaita tapoja tukea ihmisiä heidän elämässään rajoittamatta ketään tarpeettomasti.– Anna Ylimäki –
Lue myös Virpi Hantikaisen artikkeli Rajoitteiden käyttö vanhuksilla: Hoitohenkilökunnan havainnot ja päätöksenteko sveitsiläisissä vanhustenhoitolaitoksissa. Kirjoituksessaan hän toteaa selvää olevan, että hoitajien havainnot vanhuksen käyttäytymisestä eivät välttämättä muutu, mutta heidän havaintonsa omista reaktioistaan ja toiminnoistaan saattavat muuttua ja edistää siten rajoitteiden käytön vähentämistä.
Virpin pohdintaa:
Kinestetiikan toimintamallin myötä ajattelen jatkuvasti turvallisuuden korostamista elämän sijasta.
Voisimmeko miettiä tapoja mahdollistaa molemmat – turvallisuus ja elämä? Jos asukas on vaarassa pudota sängystä, miksi emme voisi antaa hänen levätä lattialla sinne pedatun patjan päällä?
Onko hygienia todellakin este, ja jos on, kenen mielestä ja millä perusteella?
Jos asukas ei kykene enää kävelemään kahdella jalalla kaatumisriskin pelossa, olisiko mahdollista antaa hänen kulkea nelinkontin?
Jos asukas istuu tuolissa sidottuna, voisimmeko auttaa häntä säännöllisin väliajoin nousemaan jaloilleen tai vaihtamaan asentoa?
Tarkistaisimmeko säännöllisesti onko rajoitteiden käyttö vielä mielekästä?
Minulle on selvää, että omaisilla on omat odotukset, mutta turvaudummeko joskus liikaa niihin? Useimmiten omaisten kanssa keskustelu auttaa heitä myös ymmärtämään millaisia haittavaikutuksia rajoittamisella on asukkaan elämänlaatuun.
Pelkäämme myös seurauksia, jos asukkaalle tapahtuu esimerkiksi kaatumisen seurauksena vammoja – ja tämä on oikeutettu pelko. Mielestäni työyhteisössä on tärkeää keskustella tästä ja tehdä linjaukset siitä, mitä meille tarkoittaa asukkaan hyvä elämänlaatu. Meillä on paljon erilaisia mahdollisuuksia, jos me ammattihenkilöt avaamme mielemme niille.
Auli Kanervan ja Juuso Jokisen kirjoitus Satamalan Anninpirtistä Rajoitustoimenpiteet ja niissä käytettävä valta herättää myös ajatuksia. Artikkelissa kerrotaan, mitä rajoitustoimenpiteiden kartoitus Anninpirtissä toi esille ja oivalluksia niiden käytöstä.
Auli ja Juuso:
Tehtävä toi esille, kuinka paljon käytämme valtaa suhteessa asukkaaseemme ja huomaamattamme käytämme näkymättömiä rajoitustoimenpiteitä.
On helppo tehdä lista näkyvistä rajoitustoimenpiteistä, kuten turvavöistä, haalareista ja sängynlaidoista. Huomion kiinnittäminen ja pohdinta näkymättömistä rajoitustoimenpiteistä tuo esille meidän henkilökohtaisen asenteemme ja ammattitaitomme työntekijänä.
Kuka haluaa kyseenalaistaa oman ammattiosaamisensa ja toimintatapansa?
Lähdetään avoimin mielin miettimään rajoitteiden käyttöä ja miten niiden sijasta voisimme toimia toisin tilanteen mukaan!
Virpi Hantikainen
TtT, dosentti, kinestetiikkakouluttaja
Minna Sulanen
fysioterapeutti, kinestetiikkakouluttaja