Toimin Savas-Säätiöllä kehitysvammaisten palvelukodissa esihenkilönä. Olen tällä hetkellä Savaksella ainut esihenkilö, joka on syventänyt kinestetiikan osaamistaan tutoriksi asti. Savaksen eri yksiköissä on kuitenkin henkilöstön kinestetiikkaosaamista jo aika hyvin.

Valmistuin kinestetiikkatutoriksi vuoden 2023 alussa Kuopion Savon ammattiopistolta.

kinestetiikka kehitysvammatyössä

Minna Tuomi, yksikönjohtaja, kinestetiikkatutor

Kinestetiikka menetelmänä ja ajatuksena mielletään helposti vain vanhustyössä käytettäväksi toiminnaksi, mutta käyttömahdollisuudet ovat aivan samanlaiset kehitysvammatyössä.

Toimintakyvyltään erilaisia asiakkaita voidaan auttaa niin ruokailu-, pukemis- kuin siirtotilanteissakin, kunhan vaan kinestetiikan ajatusmalli on mukana. Käyttömahdollisuudet ovat rajattomat!

käyttömahdollisuudet ovat rajattomat

Olen toiminut Savas-Säätiöllä vuodesta 1998 alkaen erilaisissa tehtävissä. Aloitin ohjaajana ja eri tehtävien jälkeen olen toiminut esihenkilönä vuodesta 2011 alkaen. Kinestetiikan opetusta ei ollut 90-luvulla kehitysvammaisten ohjaajaksi valmistuttuani, mutta kiinnostus siihen on herännyt jälkeenpäin työn kautta.

Kinestetiikan peruskurssin suoritettuani sain vahvan ymmärryksen asiasta ja suorastaan hurahdin kinestetiikan käyttöön. Toimin tuolloin Savaksen toisessa palvelukodissa ja peruskurssin anti saatiin hienosti kohdennettua suoraan palvelukodin asiakkaille.

Tuolloin tuli konkreettisesti esille se, että kun toimii esihenkilönä, on vastuussa uuden toimintamallin jalkauttamisesta työryhmään. Kertausta ja pohdintaa, kokeilemista ja onnistumisia oli silloin ja on edelleen, kun kinestetiikan käsitteiden ja menetelmien käyttöä harjoitellaan.

esihenkilönä on vastuussa uuden toimintamallin jalkauttamisesta

Syventävän kurssin kävin muutaman vuoden päästä peruskurssista, ja vauhti ei kuin kiihtyi. Miten paljon enemmän voimme käyttää asiakkaiden omia voimavaroja ja miten vähän asiakkaan puolesta tarvitseekaan tehdä!

Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeus ja asiakkaan kunnioittaminen ovat itsestään selviä asioita työssämme, ja nämä kuuluvat myös olennaisesti kinestetiikan ajatusmalliin.

kehitysvammaisen itsemääräämisoikeus ja kunnioittaminen kuuluvat olennaisesti kinestetiikan ajatusmalliin

Tutorkoulutuksen myötä sainkin kinestetiikan ilosanomaa vietyä onnistuneesti eteenpäin siten, että omasta työryhmästäni on tällä hetkellä neljä ohjaajaa kinestetiikan asiantuntijakoulutuksessa Savon ammattiopistossa. Maaperä oli otollinen, koska peruskurssin käyneitä työntekijöitä oli työryhmässä jo ennestään muutama, joten asian uudelleen lämmittely ja muistuttelu onnistuivat suhteellisen helposti.

Kun toimin tutorina esihenkilöroolissani, on sillä iso merkitys missä tahansa uuden asian käytäntöön saattamisessa. Kun esihenkilö on itse asiasta innostunut ja kokee asian tärkeäksi, innostus leviää ja toisetkin kiinnostuvat aiheesta.

Kinestetiikka on merkityksellistä sekä asiakkaan että työntekijän ja -antajan näkökulmasta. Jos aiemmin on esimerkiksi asiakkaan siirtotilanteisiin tarvittu kahden työntekijän panostus, pärjää nykyisin yksin.

Kiinnostus uudenlaiseen työskentelyotteeseen lisääntyy, kun työntekijä huomaa, että työaikaa riittää muuhunkin eikä oma työ keskeydy sen vuoksi, että hän auttaa toista työntekijää avutustilanteeseen. Niin koko työ muuttuu mielekkäämmäksi.

koko työ muuttuu mielekkäämmäksi

Savas-Säätiössä voinkin nyt jakaa osaamistani ja olla pohtimassa eri yksiköiden työryhmien kanssa heidän tarpeitaan kinestetiikan perehdyttämisessä.

Mielenkiinnolla odotan kuinka kinestetiikka valtaa meidän säätiössämme ajattelua asiakkaan parhaaksi ja työntekijöiden hyväksi.

Minna Tuomi
yksikönjohtaja Savas-Säätiö sr
kinestetiikkatutor

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Kinestetiikka 1/2023 -lehdessä.
Lue koko lehti tästä linkistä! • (Lehden mobiiliversio)

Suomen Kinestetiikkayhdistys järjestää opintopäivän

KINESTETIIKKA KEHITYSVAMMATYÖSSÄ

3.10.2024 Seinäjoella. Kiinnostuitko?

Lue lisää ja ilmoittaudu!