Näkyykö se kinestetiikka kotihoidossa?

Minua pyydettiin kirjoittamaan blogiteksti siitä, kuinka kinestetiikka täällä Kuusamon kotihoidossa näyttäytyy. Ajatusta pyörittelin mielessä ja päätäni raapien mietin, kuinka saada asiat kirjoittamalla esille. Päädyinpä sitten kirjoittamaan eräästä työpäivästäni.

Aamulla toimistolla availin työpuhelimelta päivän käyntilistan, selasin läpi asiakkaat ja käyntien sisällöt. Suurin osa asiakkaista vanhoja tuttuja, uusikin tuttavuus listalta kuitenkin löytyy. Hyvillä mielin lähdin ajelemaan ensimmäisen asiakkaan kotia kohden, kun ollaan ennestään tuttuja, tiedän jo, että hommat hoituu sujuvammin.

Herra A oli jo herännyt klo 4 aikaan ja oli sohvalla istuskelemassa ja odottelemassa aamuhoitajan käyntiä. Huomenen toivottelun jälkeen hän kertoi asioiden olevan kunnossa. Varmisteltiin kuitenkin yhdessä, että lääkkeet ovat ajan tasalla ja aamupalaa on tullut syötyä.

Puolison vointi huolettaa, olivat eilen soitelleet ja miettii, josko voisi käydä häntä katsomassa.

Soitan ovikelloa, menen avaimella sisään ja huutelen ovelta huomenet, vaikka tiedän, ettei hän kuule minun tuloani.

Rouva B pärjää yksin kotona vähin avuin, puuro on jo kattilassa valmiina. Virkeät nauravat silmät jälleen on vastassa, helppopa on hoitajan vastata hymyyn hymyllä.

Rouva B:llä on kuulo alentunut paljon, ei halua kuitenkaan kuulolaitetta käyttää. Selkeitä lyhyitä lauseita lähietäisyydeltä hän kuulee, osin lukee huulilta, joten varmistan että hän myös näkee kasvoni, kun toivottelen huomenet uudelleen.

Rouva kysyy aamun sään, kerron pikku pakkasta pitelevän. Mittaan verensokerin ja pistän insuliinin, hän näyttää paikan johon tällä kertaa pistetään. Taputellaan toisiamme olalle ja toivotellaan mukavat päivän jatkot.

Rouva B alkaa aamupalalle ja minä jatkan matkaa.

Herra C istuu myös sohvalla jo odottelemassa. Yön kertoo nukkuneen niin ja näin.

Auttelen aamun hoitotoimenpiteet alulle, kunnes muutaman muun käynnin jälkeen palaan takaisin.

Seuraavassa kodissa asuu pariskunta, herra ja rouva D.

Täällä ollaan myös jo hereillä ja aamukahvin keitossa. Ystävälliset tervehdykset kuuluvat keittiöstä, kas tuttu tyttöhän sieltä tulee. Mukava huomata, että muistisairaudesta huolimatta hoitaja on tuttu. Istahdan hetkeksi ja kuuntelen aamun kuulumiset.

Tänään ei ole kalajuttujen muisteluita, herra D:tä kovasti huolettaa, kun parturi pitäisi kotikäynnille tilata. Aamu on vielä sen verran aikainen, joten sovitaan, että soitetaan yhdessä parturille, kun päivällä tulen käymään uudestaan. Huolehdin molemmille aamulääkkeet ja laitan puuron kiehumaan.

Kauppatilaus tehdään, jääkaappi onkin jo melkoisen tyhjä. Yhteistuumin herran ja rouvan kanssa käydään puutelista läpi. Joittenkin tuotteiden menekistä ei aivan olla samaa mieltä, osittain joudun käyttämään omaa arviota siitä, montako purkkia tilataan, jotta pärjäävät seuraavaan toimitukseen saakka.

Siinäpä se samalla puuro valmistui, pariskunta jää syömään ja minä toivotan mukavaa päivän jatkoa. Tervetuloa toistekin, kuuluu perästä.

Sitten on vuorossa rouva E, minulle uusi tuttavuus. Navigaattorin avulla löydän oikean talon ja oven vierestä avainboksin. Koputtelen ja menen avaimella sisään. Eteisessä on monta ovea, joista viimein yksi on oikea.

Rouva on mennyt takaisin levähtämään vuoteeseen.

Esittelen itseni, pian huomaan, että hänelläkin on kuulo alentunut sekä ehkäpä jonkinlaista turvattomuuden tunnetta. Tarkkailen vointia, varmistelen aamutoimia ja kuuntelen rouva E:n huolia. Jospa sain tällä ensimmäisellä käynnilläni hieman rouvan yksinäisyyteen pientä helpotusta.

Seuraavalla kerralla on ehkä jo helpompi löytää niitä hyvää mieltä tuottavia keskustelun aiheita hänen kanssaan.

Palaan takaisin herra C:n luokse lopettelemaan aamun hoitotoimenpiteen. Lopuksi hän katsoo kelloa ja tuumaa:

– Jaa sehän alkaa olla yhdeksän, taitaa olla yöpuulle menon aika.

Herra C:n kanssa ollaan jo tultu melko tutuiksi, katson häntä alta kulmien ja tuumaan:

– Kyllä se minulla ainakin on nyt ennemminkin aamu.

Herra C naurahtaa ja tuumaa takaisin:

–Jaa näinkö on?

Yhteistuumin todetaan, että kyllä viisain on nyt päivä keppuroida hereillä, josko ensi yönä uni sitten maistuisi paremmin. Nähdään taas päivemmällä!

Rouva F on tuttuun tapaan nukkumassa vielä. Koputtelen oveen ja huhuilen huomenet, rollaattorin avulla hän kävelee keittiöön.

Rouva F pärjää myös melko vähin avuin, varmistelen lääkehoidon ja aamupalan. Aamun kuulumiset kuuntelen, kipuja kuulostaa olevan, muttei nyt halua kipuvoidetta laitettavan.

Jutellaan hetki ja lähtiessä rouva antaa kyynärpäätervehdyksen. Jollei olisi korona-aika, tiedän että saisin lähtöhalauksen.

Huomisaamuun saakka hän pärjää taas yksikseen, jää sohvalle istuskelemaan television seuraan.

Herra G asuu myös yksin, istuu tuolillaan minua odottamassa.

Kuulo ja näkö ovat hänellä heikentyneet ja Parkinsonin tauti osin haittaa päivittäisiä toimintoja. Pienillä aputoimilla hän kuitenkin pärjää seuraavaan aamuun saakka.

Kuulolaitteet saatuaan korviin kysyykin hän, mitä minulle kuuluu. Kuulumisten vaihtaminen on hänelle – kuten monelle muullekin – käynnin yksi merkittävimmistä asioista.

Lopuksi käymme yhdessä kävelemässä rappukäytävää päästä päähän. Herralla on keppi apuvälineenä, minä kävelen rinnalla, koska hän helposti saattaa horjahtaa ja kaatua.

Lasketaan kierrokset ja mennään vielä yksi kierros kiellon päälle.

Saan vielä ennen ruokataukoa ylimääräisen käynnin.

Herra H:n luokse menen arvioimaan kotona pärjäämistä, kun puoliso on yllättäen joutunut muualle hoidettavaksi.

Tuttuja kun jo ollaan, niin herra H:n kanssa päästään suoraan käymään tapahtumat läpi ja molemmat ollaan yhtä mieltä, että herra pärjää kyllä kotona yksinkin muutaman vuorokautisen kotihoidon käynnin turvin.

Varmistan kuitenkin, että turvaranneke on ranteessa, hän osaa käyttää kännykkää ja jääkaapista löytyy ruokaa.

Nytpä ajelen toimistolle ja pidän ruokatauon, sitten päivän loput käynnit.

Herra I on aivoverenkiertohäiriön seurauksena halvaantunut toiselta puolelta. Kommunikointi myös on vaikeutunut, mutta hän vastailee kyllä kysymyksiin yksittäisillä sanoilla. Hän asuu puolison kanssa kotona, puolison ja kotihoidon turvin.

Herra I tarvitsee runsaasti apua miltei kaikkiin toimintoihin. Haasteellisinta on ollut opetella siirtymiset vuoteen ja pyörätuolin välillä turvallisesti ja asiakkaan voimavaroja hyödyntäen liukulevyn avulla. Tähän olemme saaneet apua meidän omilta kinestetiikan osaajiltamme. He ovat herra I:n kanssa hänen kotonansa käyneet läpi siirtymistekniikat.

Kotihoidossa kun pääasiassa työskennellään yksin, haasteena on, kuinka tieto ja oppi välitetään jokaiselle hoitajalle. Tähän on yhdeksi keinoksi videoitu herra I:n siirtymiset, jotka jokainen hoitaja voi ennen käynnille menoa katsoa. Kotiin on myös seinälle laitettu kuvat siirtymisien vaiheista sekä asentohoidosta.

Nyt herra I oli aamupäivän istuskellut pyörätuolissa puoliso seuranaan.

Puolison kanssa avustamme hänet pyörätuolista vuoteeseen päivälevolle.

Haasteena meillä siirtymisissä on herra I:n jännityksen lievittäminen; rauhallisuus ja ajan anto ovat tärkeitä. Kehon herättelyistä hän myös selkeästi hyötyy, kotona on papupallo, jota tähän hyödynnetään.

On taas aika mennä kolmannen kerran herra C:n luokse.

Nyt meillä on vuorokausi samassa ajassa. Aloittelen hoitotoimenpiteet, jotka iltavuorolainen myöhemmin tulee sitten lopettelemaan. Hän pyytää minulta apua ajan varaamiseen, yhdessä soitetaan puhelu ja aika saadaan varattua.

Päivän toinen käynti pariskunnan luokse.

Samalla kun varmistelen lääkkeenoton, otetaan puhelu parturiin ja sovitaan aika. Kalenteriin merkitsen ajan ylös, kun luultavasti asia muuten unohtuu.

Ajelen herra E:n luokse.

Hänellä on Tolkku-etäpalvelu käytössä. Aamulla etähoitaja on herra E:lle sovitusti soittanut puhelun pöydällä olevaan tablet-laitteeseen. Sen avulla hoitaja on kuulostellut voinnin, ohjannut hänet sanallisesti aamutoimille, puuron keittoon ja muistuttanut lääkkeen otosta.

Minun käyntini tarkoitus on tarkistaa, että lääkepussirullat varmasti ovat ajan tasalla, laittaa puurotarpeet taas aamuksi valmiiksi ja avustaa tarvittavissa askareissa, joita etähoitaja ei ruudun takaa pysty tekemään.

Illalla taas etähoitaja soittaa hänelle sovittuun aikaan, ja herra E tekee iltatoimet itse sanallisella ohjauksella.

Päivän viimeinen käynti on herra F:n luokse.

Hänen kanssaan saatamme toimien lomassa enimmäkseen vasiten inttää ja viisastella.

Myös hänellä on aivoverenkiertohäiriön seurauksen toinen puoli heikompi ja sen vuoksi hän tarvitsee jonkin verran avustusta.

Tänään käynnin tarkoitus on toimintakyvyn ylläpitoon tähtäävä, käymme kävelemässä ulkona lyhyen matkan. Hän onkin jo kengät jalassa minua odottamassa.

Herra F kävelee itse rollaattorin avulla, olen mukana varmistamassa, koska kaatumisriski kuitenkin on suuri.

Tavallisesti olisimme menneet rappukävelylle porraskäytävään, mutta vastikäinen horjahdus portaissa sai herra F:n valitsemaan tällä kertaa ulkoilun. Ja kuulemma raitis ilma virkistää.

Päivän aikana tuli näin käytettyä kinestetiikkaa aivan ajattelematta: vuorovaikutus, kohtaaminen, kosketus – kyllä ne vain ovat jokaisen asiakastilanteen perusta.

Enenevissä määrin jatkuvasti opetellaan taitoja siirtymisien avustamisissa.

Myös etäpalvelu on ollut loistava keino aktivoida asiakas tekemään itse asioita, joihin hän kykenee. Ruudun takaa kun on mahdotonta tehdä liikaa puolesta.

Paljonhan me ollaan siis hyödynnetty kinestetiikkaa, paljon on vielä oppimista ja hoksaamista. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Paula Vanhala, lähihoitaja
Kotihoito, Kuusamon kaupunki