Sertifikaatti voimassa 28.6.2026 asti

Kinestetiikan laatuyksikön sertifikaatti voimassa 28.6.2026 asti

Tampereen kaupungin Tammerkosken kotihoito

Sertifikaatti myönnetty 15.6.2020

Sertifikaatti uusittu 28.6.2023

Suomen Kinestetiikkayhdistyksen myöntämä tunnustus on erityisen merkityksellinen, sillä kyseessä on ensimmäinen suomalainen kotihoidon yksikkö, joka on sertifioitu kinestetiikan laatuyksiköksi. Tammerkosken kotihoidon lähes koko henkilökunta on koulutettu kinestetiikkaan, ja yksikössä on vahva yhdessä tekemisen ilmapiiri.

Sote-alan kinestetiikkakoulutukset aloitettiin Tampereen kaupungin kotihoidolle vuonna 2017.

Kotihoito on vaihtelevaa ja itsenäistä, ja henkilökunnan yhteinen aika on rajallista. Asiakkaan voimavaroja tukevat toimet ovat esillä viikoittaisissa keskustelua tukevissa tiimipalavereissa. Työterveyslaitoksen Kunta 10 -tutkimuksen tuloksissa Tammerkosken kotihoidon vahvuus on toisten auttaminen.

Rohkeus lähteä projektiin – kaiken alku ja juuri.

Ikäihminen on oman elämänsä asiantuntija. Raihnaisuus ei ole osa vanhenemista, vaan siihen on aina syynsä. Tammerkosken kotihoito tukee ja avustaa asiakkaita liikkumisessa heidän tarpeidensa mukaisesti. Kotihoidossa havainnoidaan ja tarvittaessa muistutetaan asiakasta olemassa olevista voimavaroista mutta tiedostetaan samalla, että asiakkaat ja heidän avuntarpeensa ovat yksilöllisiä.

Käynneillä kohdataan asiakas tässä ja nyt. Palvelu- ja hoitosuunnitelman mukainen käynti toteutetaan niin, että huomioidaan asiakkaan itsemääräämisoikeus ja toimintakyky. Haastetta työhön tuovat asiakkaat, jotka eivät ole halukkaita muutamaan itselleen tuttuja toimintatapoja ja odottavat, että heidän puolestaan tehdään. Vastustuksesta huolimatta Tammerkosken kotihoito tarjoaa asiakkaan omia voimavaroja paremmin tukevia toimintatapoja ja pohtii syytä asiakkaan asenteeseen. Luottamuksellista vuorovaikutussuhdetta pidetään yllä aina. Asiakkaiden aktiivisuus on yhteydessä heidän motivaatioonsa, ja juuri motivaation löytäminen ja ylläpitäminen takaavat sen, että asiakkaalla on mahdollisuus asua kotona.

Fyysisen kuormittuvuuden ja muun muassa selkäkivun on todettu vähentyneen kinestetiikan toimintamallin myötä. Omiin työskentelyasentoihin kiinnitetään enemmän huomiota ja avustamistilanteet ovat voimavarakeskeisiä, tarvittava tuki annetaan luisilta alueilta. Apuvälineet ja niiden käyttö arvioidaan jokaisen asiakkaan kohdalla yksilöllisesti.

Auditointien yhteydessä tammerkoskilaisilta kysyttiin, mikä heidän mielestään on kinestetiikassa tärkein asia. Vastauksissa korostuivat läsnäolo ja turvallisuus ja se, että puolesta tekeminen on vähentynyt ja aktivointi lisääntynyt. Pienillä asioilla on saatu paljon aikaan, ja asiakkailla on lisääntynyt varmuus siitä, mihin he itse vielä pystyvät.

Auditoinnin yhteydessä Tammerkosken kotihoito sai kiitosta siitä, että työskentelyssä käynneillä korostui rauhallinen ajan antaminen asiakkaille ja aito läsnä oleva vuorovaikutus.

Tiimin jäsenet, sairaanhoitaja, lähihoitajat ja esimies, keskustelevat aktiivisesti tauoilla ja palavereissa asiakkaidensa asioista. Yhteistyö ja vinkkien jakaminen toteutuvat arjessa. Tammerkosken kotihoidossa on vahva yhdessä tekemisen ilmapiiri.

Tammerkosken kotihoidossa kinestetiikka nähdään jatkuvana oppimisprosessina, mikä myös osoittaa henkilökunnan ymmärrystä toimintamallista. Laatuyksiköksi pääseminen on uusi alku: asiakkaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskitytään entistä enemmän. Esimies Riitta Hillas osallistunut Kinestetiikka esimiehille -kurssille ja kertoo:

– Kinestetiikka on meille Tammerkosken kotihoidossa työväline, ja se on päivittäisessä arjessa kaikessa mukana. Tämä on kuitenkin vasta alku, sillä kinestetiikassa ei koskaan voi tulla valmiiksi. Olemme hirveän ylpeitä sertifikaatista ja toivomme, että muut kotihoidon yksiköt seuraavat perässä.

LAATUSERTIFIKAATTI