Sertifikaatti voimassa 20.5.2027 asti
Kinestetiikan laatuyksikön sertifikaatti voimassa 20.5.2027 asti
Esperi Hoivakoti Otso
Sertifikaatti myönnetty 16.5.2022
Sertifikaatti uusittu 20.5.2024
Esperi Hoivakoti Otso – aiemmin Turun Otso Oy – sijaitsee Turun Runosmäessä, ja sen yksiköissä Vuokossa ja Tapiossa on yhteensä 20 asukaspaikkaa.
Otsossa on alusta asti keskitytty muistisairaiden hoitoon. Hoitokodin asukkaat sairastavat keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta.
Kinestetiikan polulla ei ole pääteasemaa
Meidän kinestetiikan polkumme alkoi vuonna 2014, ja pitkäjänteinen työ tuotti sertifikaatin 2021. Kyseessä oli silti vain välietappi, ja matka on jatkunut edelleen. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet: marraskuussa 2023 tulimme osaksi Esperiä ja samalla nimemme muuttui Hoivakoti Otsoksi. Se ei kuitenkaan muuttanut toimintatapaamme eikä arvojamme. Kinestetiikan tutoreita meillä on nyt kaksi.
Koulutuksia, kenttäpäiviä, kinepajoja, sparrausta. Nämä sekä mahtava porukkamme mahdollisti sertifikaatin uusimisen 20.5.2024.
Kohtaamiseen liittyvillä asioilla on työssämme keskeinen merkitys. Toimintamme on kokonaisvaltaista ja voimavaralähtöistä, minkä avulla asukkaamme pysyvät toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään. Myös hoitaja huolehtii omasta toimintakyvystään.
Keskeisimmät arvomme ovat kunnioittaminen, itsemääräämisoikeus ja yksilöllisyys sekä tasa-arvo ja turvallisuus, joita toteutamme kinestetiikan toimintaperiaatteiden pohjalta. Lähtökohtana on vuorovaikutuksen, luonnollisten liikemallien ja aistitoimintojen ymmärtäminen. Annamme kohtaamiselle aikaa ja olemme aidosti läsnä. Meillä jokainen on arvokas omana itsenään. Asukkaidemme elämänlaatua parantavat jokaisen asukkaan eletyn elämän tunteminen ja kunnioittaminen, yksilöllisyyden ja asukkaan mielipiteen huomioiminen hoidossa sekä jäljellä olevien taitojen ja voimavarojen käyttämiseen kannustaminen.
Kuten 2021 sertifikaatin saatuamme totesimme, pääteasemaa tällä kinestetiikan polulla muistisairaiden asukkaiden hyväksi ei ole. Se pätee edelleen..
Sari Töykkälä
yksikönpäällikkö
Saana Ebrahimi
kinestetiikkatutor
Krista Hellman
kinestetiikkatutor